Informaation tuolla puolen

...jossakin on totuus. Ehkä.

Aikana, jolloin uutisia tuotetaan ja faktojen tarkistamiseen on journalisteilla vähemmän aikaa kuin koskaan, on hyvä pienen viestinnäopiskelijankin pohtia omaa suhdettaan totuuteen. On helppoa sanoa, että median pitäisi aina välittää vain totuus, mutta mikä on kulloinkin totuus ja miten pitää reagoida siihen, että totuttuna totuutena pidetty väite paljastuukin epätodeksi.

Kaikkien väitteiden faktapohjan selvittäminen tuntuu aivan käsittämättömän työläältä. Tämä on siitäkin huolimatta, että internetin valtakaudella asioiden tutkiminen on entistä helpompaa. Internet on nimittäin tuonut muassaan myös sen, että informaation – ja siis myös väitteiden – määrä, jota kohtaan päivittäin on kasvanut aivan valtavaksi.

Siispä minulla täytyy olla joku strategia, jolla pärjään kaikessa informaatioähkyssä. Ihmisille hyvin tyypillinen tapa reagoida, on muodostaa jonkin oman preferenssin kautta mielipide asiasta ja sen jälkeen blokata kaikki tieto, joka romuttaisi tämän mielipiteen. Olen ihmisolento, enkä voi siksi väittää, ettenkö itsekin varmaan syyllistyisi toisinaan tähän. Pyrin kuitenkin tietoisesti eroon siitä. Olisi aivan äärettömän mukavaa, jos minulla olisi valokuvamuisti ja kykenisin muistamaan jokaisesta tiedonpalasesta, mistä olen minkäkin poiminut. Sen pohjalta tvoisin arvittaessa arvioida kriittisesti lähteitä ja niin edelleen. Mutta ei. Aivoni eivät valitettavasti toimi niin. Sen sijaan ne poimivat satunnaisia, kiinnostavina pitämiään informaationkappaleita sieltä ja täältä ja lyövät ne johonkin tietorakenteeni uumeniin liittämättä mukaan minkäänlaista lähdeviitettä.

Tämän seurauksena minulla on valtavat määrät satunnaista informaatiota, jonka paikkaansapitävyydestä en voi olla mitenkään varma. Siihen nähden minulla on kuitenkin hämmentävän vähän ristiriitoja tämän kanssa. Jollain tasolla näyttää siltä, että olen hyväksynyt sen, että mikä tahansa informaatio saattaa milloin tahansa osoittautua puutteelliseksi tai jopa täysin virheelliseksi. Tai ainakin olen erittäin valmis koska tahansa liittämään tietorakenteeseeni täysin vastakkaista tietoa edustavan informaationsirpaleen. Useimmiten vasta erityisen hyvin perusteltu uusi informaatio saa minut täysin hylkäämään jotkut tietorakenteet.

Luulen, että tämä informaation käsittelytapa on jonkinlaista perua siitä, että tykkäsin kovasti teini-ikäisenä leikkiä niin sanotusti paholaisen asianajajaa ja liittyä milloin mihinkin keskusteluun puolustamaan jotain satunnaista mielipidettä, jota en välttämättä edes itse kannattanut, ihan vain koetellakseni vastapuolta.Tällaisessa keskustelussa on apua siitä, että on monipuoliset tietorakenteet kummankin puolen argumenteista ja niitä tukevista ja niitä vastustavista informaatioista.