Majatalon toiminnanjohtajan arkea kissan silmin
Aamulla se herää ja menee vessaan. Sen jälkeen toimari joskus menee kastelemaan itsensä järveen. Seuraan häntä katsellakseni vedessä hyppiviä kaloja nälkäisenä. Vasta sen jälkeen hän antaa minulle aamiaisen.
Sen jälkeen toimari tavallisesti häviää jonnekin päärakennuksen uumeniin. Epäilen hänen käyvän siellä syömässä minulta salaa. Välillä näen hänet toimiston ikkunasta istumassa koneella ja juttelemassa tuntemattomien ihmisten kanssa. Hän antaa tuntemattomille ihmisille paperi- ja muovilappuja sekä kangasrullia.
Sitten hän menee puuhastelemaan jotain pihalle tai lähtee pelottavalla peltihirviöllä kaupunkiin. Tänään toimari tulikin kämpille kanssani. Siellä hän istui minun pedilleni leikkimään paperilapuilla. Yritin leikkiä hänen kanssaan paperilappuleikkiä, mutta jostain syystä toimari ei tykännyt siitä. Joko toimari on itsekäs, eikä vain halua, että minä saan leikkiä niillä, tai sitten en osaa leikin sääntöjä. Kostoksi menin istumaan toimarin itsensä sängylle, mutta sitä ei vaikuttanut kiinnostavan. Sain enemmän huomiota, kun menin toimarin päälle nukkumaan.
Paperilappuleikkiä kivempaa on, kun toimari vain istuu jossain lämpöisen ja hurisevan kissanlämmitinlaitteen kanssa. Silloin voin seurata sylistä, kun hän näppäilee laitetta. Silloin toimarilla on myös aikaa rapsuttaa minua.
En ole aivan varma, mitä toimari puuhastelee ennen iltaa, sillä yleensä olen tällä välin nukkumassa tai kyttäämässä talon toista kissaa. Joskus myös luimistelen vieraiden koirille.
Illalla toimari menee kuumaan huoneeseen istumaan muiden ihmisten kanssa. Käyn välillä katsomassa niitä. Kuuman huoneen ulkopuolella on selvästi kissoille suunnattu makuvesiastia. Juon siitä joskus. Kuumahuonehengailun ja itsensä kastelemisen jälkeen, voimme palata kämpille, jossa hän sulkee ulko-oven ja antaa minulle ruhtinaallisesti iltapalaa. Olen niin täynnä iltapalan jälkeen, etten yleensä jaksa järjestää toimarille enää yöllä sosialisointi ja leikkituokioita.
- Abraham

Kommentit
Lähetä kommentti
Ole kiva ja kirjoita minulle!