Havaintoja uutislehdistä

Kiinnitin tässä hiljattain huomiota siihen, että nykyään itseään asiallisina pitävillä uutislehdillä on pääsääntöisesti etusivu täynnä pelkkiä mainoksia, kun taas ns. roskalehtien etusivulla luonnehditaan lehden kiinnostavimmiksi katsottuja juttuja. Toki nämä "kiinnostavimmat jutut" varsin usein ovat sarjaa "katso, mitä Lennu syö tänään".

Jälkimmäiset selvästi pyrkivät markkinoimaan lehteään kuluttajille lehden sisältämillä ja mahdollisesti luomilla skuupeilla. Samalla myös näkee ostamatta itse lehteä, mitkä asiat on tänään päätetty nostaa pinnalle.

Ottaen huomioon, että ns. asialehtien toimituksessa istuu viestinnän ammattilaisia, täytyy jonkun olla pohtinut sielläkin päässä, että mitä koko etusivun mainoksilla viestitään kuluttajille.

Ihan tajunnanvirtana heittäisin koko etusivun valjastamisesta mainospalstaksi seuraavia väitteitä:

Ensinnäkin tämä kertoo siitä, että asialehdet eivät koe tarvetta markkinoida itseään kuluttajalle omalla sisällöllään. Luotetaan siihen, että kuluttajat ovat "brändiuskollisia" ja ostavat joka tapauksessa sitä uutislehteä, jota ovat tottuneet ostamaan. Näiden lehtien mainonta nojaa myös ajatukseen siitä, että 'riippumatta päivästä meiltä saat fiksuimmat uutiset'. Näiden lehtien asiakaskunta lienee myös enimmäkseen kestotilaajia.

Kuluttajan näkökulmasta tämä kuitenkin kertoo myös siitä, että raha puhuu. Kuluttajana minulle ainakin tulee nihkeä olo, kun etusivulla, joka on perinteisesti varattu tärkeimmille asioille, on lähinnä niitä, jotka maksavat eniten. Se välittää kuvaa maailmasta, jossa tärkeintä on raha ja maksamalla riittävästi rahaa, voi lehden etusivulle saada mitä vaan haluaa.

Se tosin taitaa olla vain puolitotuus.

Eiväthän lehdet tietenkään suostuisi ottamaan vastaan mainoksia, jotka toimitus katsoisi lehden linjaan sopimattomiksi. Siitä pääsemmekin pohdintaani siitä, että missä määrin lehdessä esiintyvät mainokset kertovat lehden arvopohjasta. Miten paljon mainoksia jätetään pois sen vuoksi, että ei haluta ärsyttää asiakaskuntaa? Luulisin, että jonkin verran, mutta vähemmän kuin hard coremmat foliohatut haluaisivat uskoa.

Luonnollisesti on nimittäin myös mainostajan etu, että heillä on sama potentiaalinen asiakaskunta kuin lehdellä. Harvempi haluaa edes käyttää rahaa siihen, että mainostaa omaa tuotettaan jossain, missä ei ole sille otollista asiakaskuntaa. Tästä voidaan päätellä, että lehden toimituksen arvopohjaa enemmän mainokset kertovat oletetusta asiakaskunnasta. Mitä kapea-alaisemmin lehdessä on erilaisia mainoksia, sitä yhtenäisempänä joukkona lehden lukijoita pidetään.


Toki tämän voisi kääntää niinkin, että asialehdet haalivat mainostajia, jotta heillä olisi rahaa panostaa laadukkaaseen journalismiin. Tällöin herää kysymys, miten laadukasta journalismi olla, jos täytyy varoa astumasta mainostajien varpaille. Kaikki tietänevät sanonnan "älä pure kättä, joka ruokkii". Onhan siinä periaatteessa vinha perä. Ongelmalliseksi tämä kuitenkin tulee, kun se törmää yhteen sananvapauden kanssa.

Usein tuntuu myös unohtuvan, etteivät mainostajat ole ainoita, joiden kättä olisi suotavaa nuolla puremisen sijaan. Jos jokin media luottaa siihen, että raha tulee pääsääntöisesti asiakaskunnalta tai lahjoittajilta, niin tietysti se asettaa melkoiset paineet sille, että median sisältö miellyttää asiakaskuntaa tai lahjoittajia. Jos taas media saa rahoituksensa valtiolta, no... Sanotaanko näin, ettei sekään ole ihan ongelmatonta.

Tajunnanvirtani johtopäätös? Mikään media ei ole oikeasti vapaa ja puolueeton ja on utopistista edes kuvitella, että joku media siihen joskus pääsisi.

Niin joo ja ne mainokset etusivulla? Se, etten pidä maailmasta, josta ne kertoo, ei varsinaisesti tee siitä maailmasta yhtään vähemmän todellista. Ei, vaikka käyttäisin valtaani olla ostamatta lehteä, jonka välittämä maailmankuva ei miellytä.