Write block murrettu

Blogissa on ollut hieman hiljaiseloa viimeaikoina. Tämä johtuu kiireestä ja siitä, ettei minulla ole oikeastaan ollut aikaa kirjoittaa, tai tehdä kovinkaan paljon muuta kuin aivan pakollisia töitä ja speksiä. Speksi, jonka tekemiseen osallistuin tuottajan, apuohjaajan, webmasterin ja taittovastaavan ominaisuudessa, on nyt viimein saatu vietyä loppuun. Samalla palasi minun inspiraationi kirjoittamiseen ja Ketunlieko on päässyt jälleen jatkumaan. Tästä saan kiittää myös sitä, että ymmärsin tehdä muutamia oleellisia rakenteellisia muutoksia tarinaan.

Nyt lähden nivomaan tarinaa kahdesta päästä yhteen. Tai ehkä pikemminkin tarina lähtee kiertymään itsensä ympärille. Samalla saan ratkaistua monta ongelmaa, joista keskeisin oli ehkä inspiraationpuutteeni.

Olen viimepäivät taas urakoinut tarinaa monta sivua eteenpäin, eikä minua oikeastaan huvittaisi tehdä mitään muuta kuin sitä. Toisaalta se on hieman huono asia, koska minulla on vielä pari tenttiä, oppimispäiväkirjaa ja esseetäkin hoideltavana.

Minkäs sille sitten voi, että Ketunlieon ja Erenian edesottamukset vain ovat huomattavasti mielenkiintoisempia kirjoitettavia?

”Mitäs sitten?” hän kysyi perkeleenpalvojalta, joka asetteli kasveja oksien välille viritetyn nahankappaleen alapuolelle, jonkinlaiselle narulle.
”Nukutaan. Sitten vien sinut takaisin johonkin, mistä teikäläiset löytävät sinut”, se totesi.
”Ei. En halua enää takaisin sinne.”
”Metsäänkö meinasit jäädä asumaan?”
”Ei... Tai en minä tiedä. Ei minulla varsinaisesti ollut suunnitelmaa. Paitsi tulla tänne ja kuolla”, Erenia sanoi.
”Ja mihin ajattelit kuolla?”
”No ajattelin, että joku varmaan söisi minut.”
”Huonoin suunnitelma, mitä olen kuullut pitkään aikaan.”

Enemmän tarinasta ja sen henkilöistä on blogimerkinnöissä: Lomaa ja liekoja ja Jälleen kulttuurin äärellä sekä romaanipäiväkirjassani (jota minun myös pitäisi päivittää).

Jos vaikkapa yrittäisin saada tämän projektin kirjoitettua tämän vuoden aikana loppuun... Sitten voisin vielä vähän hioa sitä ja alkaa miettiä, minne sitä lähettäisi.

Kommentit

Suositut tekstit