Lomaa ja liekoja

Sain proseminaarityöstäni arvosanan erinomainen ja minulla on siitä kypsyysnäyte tammikuussa. Sen jälkeen valmistumiseni on kiinni lähinnä siitä, milloin saan sivuaineet ja riittävän määrän opintopisteitä kasaan. Itse työtä voi lukea kiltahuoneellamme, Oulun yliopistossa (Kultuhuone), tai sitten verkkosivuillani:
» http://unottuvuus.arkku.net/taide/Proseminaarityo-TR-Daisyland.pdf


Joululoma on tehnyt ihan hyvää kirjoittamiselle. Olen saanut paljon asioita jäsenneltyä ja jonkin verran jopa jatkettua tarinaa. Tällähetkellä tarina on hyvin dialogivetoista. Tässä pieni katkelma viimeksi kirjoitetusta:

”Vai niin. Mitä et olisi valmis uhraamaan sen edestä? Onko mitään sellaista?” opettaja keskeytti hänen ajatuksensa.
”Voisin uhrata mitä tahansa”, hän vastasi järkkymättä ja sillä hetkellä uskoi siihen itsekin koko sydämestään.
”Toisen palvojan hengen?”
”En!” Ketunlieko sanoi kavahtaen kauemmas opettajastaan.
”No hyvä”, hän vastasi ja Ketunlieko uskoi näkevänsä hymynpoikasen hänen suupielessään. Hetken kuluttua nuorukainen kysyi: ”Olisiko se auttanut?”
”Ei.”
”Miksi sitten...”
”Ihan mielenkiinnosta.”

Päähenkilöni nimi on tosiaan Ketunlieko, joka on tässä katkelmassa jo nuori mies. Tarina alkaa, kun Ketunlieko on suunnilleen 12-vuotias. Ketunlieko on myös romaanikäsikirjoitukseni työnimi.

Ketunlieko on myös kasvi, jota kasvaa suomalaisessa kuusimetsässä. Isovanhempani käyttivät sitä ulkoisesti erilaisten kolotusten lievittämiseksi ja keräsin sitä heille metsästä. Jonkun vuoden kerättyäni tosin huomasin keränneeni riekonliekoa, enkä ketunliekoa, mutta mummoni ei ilmeisesti ollut hennonnut sanoa mitään.

Tarina ei sijoitu nykymaailmaan, kuten nimestäkin voi jo päätellä. En vielä toistaiseksi kerro millaiseen maailmaan ja aikaan, mutta sekin selvinnee teille myöhemmin.