Työkuulumisia
Siitä on pitkä aika, kun viimeksi olen nähtävästi kirjoitellut blogiin. Tammikuussa 2020 lähetin työnantajalleni pitkään pohtimani viestin siitä, että aion vaihtaa työpaikkaa vuoden 2021 aikana. En tiedä, oliko se niin fiksu idea nykyisestä maailman epävakaasta tilanteesta käsin tarkastellessa, mutta aion kuitenkin pitää kiinni suunnitelmastani. Olen ollut töissä Salossa, Ystävyyden Majatalossa tässä vaiheessa kaksi ja puoli vuotta. Työskentelen yhteisössä järjestökoordinaattorina. Työni on tehdä kaikkien muiden töistä mahdollista. Aikataulutan, ohjaan, suunnittelen ja näytän mallia. Olen yhteisölle se, mitä manageri on artistille tai tuottaja näytelmälle. Pidän työstäni, välitän yhteisöstä, jossa asun ja työskentelen. Arvostan vakituista työpaikkaa näinä epävarmoina aikoina. Disneykuningattaren tavoin kuitenkin kuulen kutsun tuntemattomaan. Toisin kuin hän, minä kuitenkin tiedän, mikä minua vetää turvallisesta vakityöpaikasta pohjoiseen. Aviopuolisoni opin...